Honda antaa sähköä myrskyn keskelläkin

Maailman suurin moottorivalmistaja Honda tunnetaan autojen, moottoripyörien ja perämoottorien lisäksi kaikkialla maailmassa myös Power-tuotteistaan, joihin kuuluvat mm. erilaiset puutarhakoneet ja generaattorit. Suomessa Honda-generaattoreista onkin tullut tuttu näky siellä, missä tarvitaan nopeasti pelastavaa virtalähdettä syysmyrskyjen yhteydessä ilmenevien sähkökatkosten häiritessä normaalielämää.

Jo 100 miljoonaa Honda Power -tuotetta

Honda Power -tuotteita on valmistettu jo yli 100 miljoona kappaletta, mikä kertoo niiden valtavasta suosiosta. Meillä Suomessakin niitä on ostettu viimeisen 25 vuoden aikana yli 200.000 kappaletta. Kesä on luonnollisesti Honda-puutarhakoneiden kulta-aikaa, mutta syksyn koittaessa Honda-generaattorit tulevat ajankohtaisiksi sähköistämättömillä mökeillä lämmön ja valon virranlähteenä sekä esimerkiksi omakotitaloissa, joissa syysmyrskyt katkovat kiusallisesti sähköjä.

Generaattori myrskyn varalle

Viime vuosien rajut myrskytuhot ovat vieneet sähköt yllättäen lukuisilta kotitalouksilta ja kesämökeiltä pitkiksikin ajoiksi. Tällaisiin tilanteisiin Honda-generaattori on mitä mainioin tilanteen pelastaja. Yhä useammat ovatkin hankkineen myrskyjen varalle helposti siirreltävän Hondan, jolla saa nopeasti elvytetyksi sähkölaitteet normaaliin toimintaan kunnes vaurioitunut sähköverkko on palautettu käyttöön. Hondan generaattorivalikoimasta löytyy lukuisa eritehoisia malleja salkkukokoisista isoihin teollisuusgeneraattoreihin. Hondan tunnettuja etuja ovat korkea sähkön laatu, hiljainen käyntiääni ja toimintavarmuus kaikissa olosuhteissa.

Honda EU20i

Näppärä salkkukokoinen generaattori, joka tuottaa huippuluokan sähköä erityisen herkille laitteille kuten tietokoneille ja matkapuhelimille. Kevyt, hiljainen ja helposti siirrettävä paikasta toiseen.
Tutustu Honda EU20i -salkkugeneraattoriin täällä.

Honda EU30i Handy

Kätevästi matkalaukun tapaan kahvasta liikuteltava generaattori vaikkapa saariston kesähuvilalle, missä kodin mukavuudet kuten lämmitys, kylmälaitteet, kodinkoneet ja muu elektroniikka tarvitsevat luotettavaa, valtakunnallisesta sähköverkosta riippumatonta virtalähdettä.
Tutustu Honda EU30i Handy -generaattoriin täällä.

Honda EM5500

Erityisen herkille sähkölaitteille sopiva, taitettavin työntöaisoin ja suurin pyörin varustettu, tehokas generaattori, jonka digitaalinen jännitteensäädin reagoi nopeasti kuorman muutoksiin.
Tutustu Honda EM5500 -generaattoriin täällä.

Honda ECMT7000

Vahva, työntöaisallinen, suurella polttoainesäiliöllä ja öljypinnan vahdilla varustettu generaattori, jossa yksi 400 V:n ja kaksi 230 V:n pistorasiaa. Sopii erinomaisesti esimerkiksi omakotirakentajalle.
Tutustu Honda ECMT7000 -generaattoriin täällä.

Honda-generaattorimallisto

Tutustu koko Honda-generaattorimallistoon täällä.

Valitse oikea virtalähde

Ohjeet oikeanlaisen virtälähteen valitsemiseen löydät täältä.

Kuuntele generaattoriasiantuntijaa ja -käyttäjiä klikkaamalla sivun ylälaidan kuvaa.


Takaisin listaukseen

Sulje
Sulje